Tervetuloa!

             


Kuolemanpaikka sijaitsee virtuaalimaailman Etelä-Karjalassa, Savitaipaleella, tarkkaan ottaen Noitalammen ja Hirvenhaudan välissä. Keskellä kangasmetsää, hiekkamonttujen, mäkien ja notkojen siimeksessä, lampien ympäröimä Kuolemanpaikka on historian ja nykymaailman kohtaamispaikka. Tilukset, jotka nykyään tunnetaan nimellä Kuolemanpaikka, oli alunperin Virmapään tila, 1900 -luvun puolivälin suurimpiin lukeutuva 16 lehmällään, 5 vasikalla ja 2 sonnilla. Pikku hiljaa tilan elämä kuitenkin hiipui, vanhalla isännällä, Martilla, ei ollut enää sukulaisia. 2000 - luvun alkupuolella tila jäi lopulta autioksi ja perikunta lunasti sen itselleen 2010. Aluksi näytti siltä, että kukaan ei autioitunutta, ränsistynyttä ja pusikoitunutta tilaa itselleen haluaisi. 2015 helmikuussa, ilmaantui kuitenkin nuori mies, joka osti ylihinnoitellun paikan.

2015 lokakuussa tila heräilee pikku hiljaa henkiin. Pihamaat on raivattu, metsää ympäriltä harvennettu, rakennukset entisöity, päärakennus uusittu, remontoitu, aikaa ja rahaa käytetty. Vanhasta kivinavetasta on rempattu karsinat 15 hevoselle, metsää raivattu tarhoiksi ja vanhat niityt kunnostettu laitumiksi. Kumpuilevat maastot, hiljaiset soratiet, vesistöt, läheinen ravirata ja viereinen ratsastuskoulu antavat unelmamahdollisuudet hevosten treenaamiselle ja rauhalliselle elolle. Pikkukylässä on kuitenkin aina omat pulmansa, uudella tulokkaalla on aina hankaluuksia.

Kuolemanpaikka on piirretty virtuaalinen yksityis/ravitalli, joka majoittaa omistajansa ravihevosia, sekä pari ratsua. Läheisellä raviradalla järjestetään Kuolemanpaikan toimesta juoksukilpailuja. Kasvatustoimintaa tulee löytymään jonkin verran tulevaisuudessa.

 

Ilmoitustaulu
 

Viimeisin päivitys 11. huhtikuuta 2016
Viimeisimmät ravit: Suurravit 16.4.
Viimeisin blogi-teksi: --

Tallin uusin tulokas Qualifiée
Tallin viimeisin kasvatti Kuolon Mielenhäiriö

Kuolemanpaikka suosittelee:
Duán Stable
Ravitalli Ruskolilja
Aken ravitalli
Keryston Kartano
Savitaival
Burnout Stable
Repolan ravitalli
Snilli Trotters
Toy Minitrotters
Radical Trotters

VRER
VRKK
PKK

 

    Kuolemanpaikka on virtuaalinen talli ja kaikki sen tapahtumat, henkilöt, tms. ovat mielikuvituksen tuotetta.
    Kuolemanpaikan © kuuluvat Strifelle (2015-2016), ellei toisin mainita.
    Sivutilan tarjoaa altervista.org
     Kopiominen kielletty! Halutessasi voit ottaa yhteyttä Strifeen (striferafi(at)gmail.com